tiistai 30. joulukuuta 2008

Rasistibloggaaja oikeuden edessä

Iltalehti uutisoi suomalaisen 52 vuotiaan mieshenkilön joutuvan oikeuteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Mies on pitänyt blogia ja pitää sellaista nyt eri nimellä. Antifasistinen tiedustelu viittaa suoraan Jussi Halla-ahon lähipiiriin. Perussuomalaisten uusi julkkisehdokas paljastaa uusia piirteitä itsestään kun Halla-ahon tukijat yksi toisensa jälkeen päätyvät oikeuteen rasistisista kirjoituksistaan. Ellilä on jo tuomion saanut. Tomashot on jo tuomion saanut. Heille sakkojenmaksurahaa kerännyt Jussi Halla-aho itse on todennäköisesti seuraavana listalla. Se on hyvä.

3 kommenttia:

  1. Halla-aho on vaatinut teksteissään kovempia rangaistuksia. Jos Halla-aho olisi looginen ja johdonmukainen, hän vaatisi kovempia tuomioita myös laittomista rahankeräyksistä ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Halla-aho ei ole looginen, hän on elitisti, jolle pätevät eri säännöt kuin perussuomalaiselle tuulipukujuntille. Halla-ahohan ei ole Perussuomalaisten jäsen, vaan katsoo tavallisia juntteja ylen. Halla-aho vihaa Perussuomalaisia ja käyttää heitä armotta hyväkseen. Soini on päästänyt kyyn povelleen, hän jää historiaan yhtenä kaikkien aikojen sokeimmista ja vallanhimoisimmista poliitikoista.

    VastaaPoista
  2. Jukka Aakula kirjoittaa kansasta kansan kielellä. Lukekaa Asabiyahia, hyvät kommaripellet.

    VastaaPoista
  3. Nälkäkorpi kertoo totuuden Halla-ahosta!

    VastaaPoista