tiistai 6. tammikuuta 2009

Jussi Halla-aho, uhoaja joka pelkää varjoaankin

Jussi Halla-ahon medialausunnot kummastuttavat. Taannoin Kalevassa hän sanoi, ettei voi enää perua Rosa Meriläisestä esittämäänsä törkeää lausuntoa, koska uskottavuus menisi. Silti Halla-aho on perunut kaikki lausuntonsa esimerkiksi väittämällä niiden olevan huumoria tai irrotettu asiayhteydestään. Tai vanhentuneita kantoja. Tosiasiassa Halla-aho pelkää aivan muuta kuin kasvojen menetystä. Millainen on väkivaltainen uhoaja, joka ei uskalla lähteä Vihreitä vastaan televisioon? No tietysti pelkuri. Halla-aho pelkää omaa varjoaan, koska se on Vihreä. Vihreä Jussi Halla-aho on kääntynyt natsiksi Suomen Sisun jäsenten kanssa väitellessään ja tämä osoittaa, ettei Halla-aho osaa väitellä. Suomen Sisun jäsenet ovat nimittäin tunnettuja surkeista väittelytaidoistaan. He häviävät jopa Vihreillekin. Halla-aho huojuu menneisyytensä ja nykyisyytensä välillä. Hän vihaa eniten sitä, mitä hän rakastaa eniten. Emme ihmettele yhtään, miksi Vihreän Halla-ahon posket punoittavat jatkuvasti. Halla-aho on punavihreä natsi.

10 kommenttia:

  1. Nälkäkorpi on Käden linjalla.

    VastaaPoista
  2. Pahinta Hallaahossa ovat hänen äänestäjä-kuntansa, joidenka joukossa myös tyhmyys tiivistyy. Olen lukenut Nälkäkorven kirjoituksen az nimisen henkilön hallaaholaisuuden kritiikistä suurella nautinnolla. Tiedoksi lukija-kunnalle että az on käyttänyt nimeä vihreä monessa väittelyssä. Hallaaho on itsekin vihreä kuten moni hänen kannattajansa. Lotta Roti on kirjoittanut Vihreään Lankaan useammin kuin moni vihreä. az ei kai ole koskaan kirjoittanut Vihreään Lankaan koska kirjoittelee salanimellä blogissaan ja vieraskirjassa.

    VastaaPoista
  3. Markku Stenholmin uhkailua Juha Molarille:

    http://tinyurl.com/9opf6y

    Molari:

    "Suosittelen liittymistä SAFKA:n toimintaan, koska elämä muuttuu yllättävän jännittäväksi. Olen äskettäin saanut uhkauksen, että minut heitetään kirkosta kuin leppäkeihäs, koska henkilö on tulkinnut minut Suomen antifasistisen komitean julistuksen nro 1 ensimmäiseksi allekirjoittajaksi. Hassu, eikö totta?!

"

    Stenholm:

    Ei se ollut mikään uhkaus. Kysyin sinulta ihan julkisesti voiko kirkolta kysyä mitä mieltä he ovat näkemyksistäsi. Itse olit sitä mieltä, että voi. Lue nyt vaikka kerran rauhassa tuo allekirjoittamasi teksti ja mieti sitten uudestaan mitä oikein ajattelet ja mihin oikein uskot.

Oman näkemykseni mukaan tuosta julistuksesta löytyy paljonkin tekstiä, joka aiheuttaisi sen, että lentäisit oikeassa kristillisestä kirkossa välittömästi johonkin muuhun, kuin seurakunnan paimenen virkaan. Suomen valtiokirkosta on paha sanoa, mutta ainahan kai kysyä voisi.

Jos nyt kuitenkin koet sen uhkaukseksi ja koska, kuten tiedetään, laatat kauluksessa ovat antifasisteille se tärkein asia, niin voin kyllä unohtaa koko jutun, ihan säälistä.
    28. joulukuuta 2008 14:19

    VastaaPoista
  4. "Suomen Sisun jäsenet ovat nimittäin tunnettuja surkeista väittelytaidoistaan."

    Lueskelin IDA Stenholmin surkeita selityksiä Näkökulmasta, Molari vie sisulaista kuin pässiä narusta. Tosi surkeaa!

    VastaaPoista
  5. Jussi Halla-aho ei ole omaksunut SS:n creative writing -oppeja. Julkaisemme ne tässä Googlen välimuistista pelastettuna; me EMME KOSKAAN SENSUROI MITÄÄN.


    Tämä on Googlen välimuistitallenne kohteesta http://www.suomensisu.fi/kirjasto/kirjoittaminen.htm. Tämä versio sivusta tallennettiin 10. syyskuu 2008 20:14:59 GMT. Nykyinen sivu voi näyttää erilaiselta. Lisätietoja

    Tekstimuotoinen versio
    Seuraavat hakusanat on korostettu: suomen sisu aatteen kultaiset

    LUOVA KIRJOITTAMINEN

    Aatteen esittämisen kultaiset säännöt
    (Ensiesitys: Suomen Sisun II kinkerit 20.6.1999)

    Ole asiallinen

    Asiallinen käsittelytapa antaa uskottavuutta ajatuksillesi. Alatyylin ilmaisut ja muut lapsellisuudet puolestaan vievät huomion itse asiasta sen esittämistapaan. Pyri aina asiallisuuteen ja uskottavuuteen, sillä haluathan lukijan kiinnittävän huomionsa mieluummin asiaasi kuin sen kypsymättömään esitystapaan. Vastustajien on aina helppo leimata kirosanoja viliseva mielipidekirjoitus ja jättää sen sisältö huomioimatta. Lennokkuus, huumori ja tunteisiin vetoaminen ei kuitenkaan ole kiellettyä.

    Perustele mielipiteesi

    Kansallismieliset ovat toisinajattelijoita, joten heillä koetaan olevan velvollisuus perustella valtavirrasta poikkeava mielipiteensä. Uskalla rohkeasti olla eri mieltä, mutta muista myös kertoa miksi ajattelet niin. Vastustajilla on kansallismielisistä tietty virheellinen kuva, joka leimaa mielipiteesi jos et muista perustella näkemyksiäsi. Sinun on kumottava ennakkoluulot vankoilla ja asiallisilla perusteluilla.

    Älä provosoidu

    Vastustajat haluavat leimata kansallismieliset kiihkoilijoiksi ja siksi he pyrkivät provosoimaan sinua kirjoituksillaan. Kiihkeä ja äärimmäisiä mielipiteitä sisältävä vastakirjoitus on heille suuri voitto, joka romahduttaa uskottavuutesi. Älä asetu vastustajien toivomaan muottiin, vaan yritä saada heidät menettämään malttinsa ja siten astumaan omaan ansaansa. Lyö heidät heidän omilla aseillaan.

    Älä kirjoita tunnekuohussa

    Kiihtyneessä mielentilassa oleva ihminen toimii harkitsemattomasti. Vaikka olisit ärtynyt vastustajan viestistä, anna tunnekuohun mennä ohi ennen kuin vastaat hänelle. Jokaisen kirjoitetun sanan pitää olla vakaan harkinnan tulos, sillä muuten vastustajat pääsevät liian helpolla leimatessaan kirjoituksesi asiattoman tyylin perusteella. Mikään ei ole hauskempaa kuin kommentoida kiihtyneen kirjoittajan tekstiä.

    Pysy totuudessa

    Vaiheesta jää aina kiinni ja silloin kirjoittaja menettää maineensa. Kirjoita aina pelkästään ehdottomia tosiasioita, sillä yksikin pieni todistettava lipsahdus romahduttaa lukijan luottamuksen sinua kohtaan. Mikäli jäät kiinni väärästä tiedosta, tunnusta se julkisesti. Häpeällinen piilottelu vain pahentaa asiaa. Tarkista kaikki mainitsemasi tosiasiat ennen kuin päästät kirjoituksesi julkisuuteen. Mikäli olet epävarma jonkin asian suhteen, jätä se pois kirjoituksestasi. Kansallismielisillä ei ole varaa kirjoittaa muuta kuin totuus.

    Huomioi kohdeyleisö

    Eri ihmisryhmille kirjoitetaan eri tavoin. Esimerkiksi kansallismielisille ei välttämättä tarvitse perustella aatteen oikeutusta, vaan heille kirjoitettaessa keskitytään aatetta edistäviin kysymyksiin. Monikultturisteille puolestaan on esitettävä kansallismielisyys peruslähtökohdista asti. Huomioi aina lukijan tietotaso ja kirjoita sen mukaisesti.

    Kirjoita kirjakieltä

    Kansallismielisiä pyritään leimaamaan huonosti koulutetuiksi, joten heidän mielipiteitäkään ei muka pitäisi ottaa vakavasti. Huoliteltu kirjakieli antaa edullisen ja uskottavan kuvan kirjoittajastaan. Älä käytä kirjoituksessasi murretta tai slangia ellei asiasisältö sitä erityisesti vaadi.

    Ole huolellinen

    Oikolue kirjoituksesi monta kertaa ennen kuin päästät sen julkisuuteen. Huolimattomasti tehty ja kirjoitusvirheitä vilisevä kirjoitus romahduttaa uskottavuuden, vaikka sisältö olisikin asiallinen. Kiinnitä erityistä huomiota yhdyssanoihin.

    Pyri selkeyteen

    Tiivistä sanomasi selkeään asuun: karsi tekstistäsi turhat itsestäänselvyydet, poista tarpeettomat sanat ja lauseet. Älä kikkaile käsittämättömillä sivistyssanoilla, sillä tarkoituksesi on tulla ymmärretyksi. Valitse mieluummin kansallinen kuin vierasperäinen sana. Vältä liian pitkiä ja raskaslukuisia kappaleita. Lehtiartikkeleissa väliotsikot keventävät tekstiä ja hyvin tehty ingressi tiivistää sisällön sekä houkuttelee lukemaan.

    Mene suoraan asiaan

    Älä jaarittele, vaan iske suoraan asian ytimeen. Huono avausesimerkki: "Tässä kirjoituksessani aion kertoa teille monikulttuurisuudesta..." Esitä mieluummin vaikkapa hätkähdyttävä tosiasia tai ajatuksia herättävä kysymys, johon lähdet etsimään vastausta. Yritä saada lukija kiinnostumaan asiastasi: maltillisen provosoiva lennokkuus herättää mielenkiinnon. Kiinnitä huomioita myös kirjoituksesi lopettamiseen. Viimeisessä virkkeessä voi olla vaikkapa ytimekäs toteamus tai johdatteleva ajatusviritelmä.

    Vältä perusvirheitä

    Tutustu äidinkielen kielioppiin ja opettele perusasiat. Älä koskaan kirjoita tekstiäsi isoilla kirjaimilla sillä niitä käytetään vain virkkeiden ja erisnimien alussa. Kiinnitä huomiota välimerkkien käyttöön: pyri monipuolisuuteen, mutta vältä ylilyöntejä. Huuto- ja kysymysmerkkejä ei naputella peräkkäin hillittömiä määriä, vaan ainoastaan yksi merkki käyttökertaa kohti. Älä käytä liikaa huutomerkkiin päättyviä lauseita, sillä se synnyttää kiihkoilevan vaikutelman. Vältä myös kuluneita sanontatapoja.

    Harjoittele

    Hyväksi kirjoittajaksi tulee vain harjoittelemalla: Kirjoita päivittäin ja pidä vaikkapa päiväkirjaa. Tee yhteiskunnallisia artikkeleita ja lähetä niitä julkaistavaksi esimerkiksi Suomen Sisun kotisivulla ja painotuotteissa. Kun kirjoitusvarmuus kasvaa, kannattaa osallistua aktiivisesti keskusteluun sanomalehtien yleisönosastoilla ja internetissä. Noudattamalla oheisia ohjeita kirjoituksesi pääsevät paremmin läpi julkisuudessa.

    VastaaPoista
  6. Oliko niin että Halla-aho muka pelkää eniten itseään? Se selittäisi kieltämättä kaiken.

    VastaaPoista
  7. Hompanssit ovat isänmaan häpeä. Ne pitäisi kaikki myydä kebablihaksi venäläisille.

    VastaaPoista