sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Jussi Halla-ahon paras ystävä ei uskalla esiintyä omalla nimellään

Jussi Halla-aho jatkaa median uutena lempilapsena Cityssa.. Haastattelut muuttuvat koko ajan myönteisemmiksi, jotenka on odottettavissa että Halla-aho saa kokonaan myönteisen leiman lähiaikoina. Eduskuntavaaleissa tai Eurovaaleissa Halla-ahosta tulee äänikuningas, nyt kun media rakastaa häntä. Aparheid Suomi on jo totta. Ainoa antifasistille lohdullinen seikka haastattelussa on ettei Halla-ahon luottoystävä uskalla esiintyä omalla nimellään. Halla-ahon paras kaveri on siis saman lainen pelkuri kuin Halla-aho itsekin. Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta on Halla-ahon tunnustus kääntymisestään. Halla-aho oli vihreä mutta muutti mielensä Suomen Sisun keskustelussa. Sisäpiiriin hän pääsi nopeasti ja ajaa nyt Perussuomalaisten riveistä voimakkaasti fasistista apartheid Suomea.

Jukka Aakulan kauniit toiveet

Jussi Halla-ahon tukija Jukka Aakula Suomen Sisusta paljastaa Perussuomalaisten uudet tuulet.

Aakula kirjoitti näin Kansankokonaisuus blogissaan:

Mutta se, että jotkin mätäpaiseet käyttävät kaiken aikansa toisten tunteitten ja kansallisten arvojen loukkaamiseen on todella vastenmielistä. "Pieni poika sisälläni" toivoisi sydämestään, että tämä ristiriita suomalaisuuden mädättäjien kanssa voitaisiin ratkaista viimeistä piirtoa myöten vuoden 1918 tapaan.

Lahtari Aakula ei halua suomalaisten sekoittuvan muiden ihmisten kanssa:

Sekoittuminen ehkä hyvästä muttei neekereitten kanssa

Rodullinen sekoittuminen saattaa olla hyvästä muttei kuitenkaan esim. neekereitten kanssa.

Moni ihminen ei tiedä sitä että vaikka neekerin äo olisi 100 ja hän menisi naimisiin toisen neekerin kanssa jonka äo olisi myös 100, heidän lastensa äo on keskimäärin selvästi alle sata koska kahden keskimärästä älykkäämmän lasten keskiarvo lähenee rodun keskiarvoa. Tämän "regression towards mean" ilmiön on dokumentoinut mm. Athur Jensen.

Joten älykäskin neekeri sisältää sisällään piilotetun haitan. Hän on kyllä itse älykäs mutta hänen lapsensa keskimäärin eivät.

Regression towards mean toki pätee myös valkoiselle. Jos kaksi valkoista joitten äo on 100 saa lapsia, heidän lastensa äo on keskimäärin sata mutta jos molempien äo on 120 lasten äo on selvästi alle 120.

Neekerin kanssa sekoittuminen on haitallista muutenkin - lapsesta tulee helposti epäsosiaalinen ja väkivaltainen.


Johtopäätös: Jukka Aakula on natsi.

Leirien Suomi on Perussuomalainen SS Suomi

Tavaritsh Lohikoski analysoi terävästi apartheid valtiomme synkeää historiaa. On selvää että tämä toistuu mikäli Halla-aho ja SS-joukot saavat lisää valtaa. Tulee sisällissota, jota Jukka Aakula on toivonut. Blogini kommenteissa natsit ovat jo paljastaneet kasvonsa. Haluatteko apartheid Suomesta keskitysleirien Suomen?

Jussi Halla-ahon logiikka ontuu

Kaupunginvaltuutettu Halla-aho jatkaa Kalevassa vainoharhaista linjaansa. Hän syyttää kriitikkojaan "vasemmistolaisuudesta" ja "poliittisesta ajojahdista". Halla-aho politikoi itse syyttämällä arvostelijoitaan politikoinnista. Halla-aho ei tajua, että häneen käydään kiinni juuri sen takia, että hänestä on nyt tullut poliitikko. Aikaisemmin hän oli pelkkä tavallinen nettihörhö, johon juuri kukaan ei kiinnittänyt huomiota. Tapansa mukaan Halla-aho syyttää kaikesta "vasemmistolaista" Helsingin Sanomat -lehteä ja valtionsyyttäjä Mika Illmania. Halla-aho ei luota suomalaiseen oikeuslaitokseen, koska hän itse tiedostaa olevansa laittomalla asialla. Halla-aho psykologisoi, projisoi ja politikoi, koska ei kestä edes maltillista kritiikkiä.

tiistai 30. joulukuuta 2008

Rasistibloggaaja oikeuden edessä

Iltalehti uutisoi suomalaisen 52 vuotiaan mieshenkilön joutuvan oikeuteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Mies on pitänyt blogia ja pitää sellaista nyt eri nimellä. Antifasistinen tiedustelu viittaa suoraan Jussi Halla-ahon lähipiiriin. Perussuomalaisten uusi julkkisehdokas paljastaa uusia piirteitä itsestään kun Halla-ahon tukijat yksi toisensa jälkeen päätyvät oikeuteen rasistisista kirjoituksistaan. Ellilä on jo tuomion saanut. Tomashot on jo tuomion saanut. Heille sakkojenmaksurahaa kerännyt Jussi Halla-aho itse on todennäköisesti seuraavana listalla. Se on hyvä.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Jussi Halla-aho Helsingin kaupungin opetuslautakuntaan

Perussuomalaiset valitsivat Suomen Sisun pääideologi Jussi Halla-ahon opetuslautakuntaan. On kiintoisaa seurata, miten hysteerinen natsi, joka leimaa kriitikkonsa hulluksi ja haluaa ampua tuomarit, asianajajat ja "ihmissaastat" (afrikkalainen maahanmuuttaja) sekä toivoo maahanmuuttajien raiskaavan Rosa Meriläisen, pärjää politiikassa. Halla-ahon rikostutkinta etenee ja syyte on tulossa ainakin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Olemme sitä mieltä että Halla-ahon aseenkantolupa olisi välittömästi peruttava ja koko natsiorganisaation tietokoneet ratsattava. Halla-aho hengenheimolaisineen on tällä hetkellä vakavin uhka demokratialle sitten pahimpien suomettumisaikoijen.

lauantai 13. joulukuuta 2008

Jukka Aakula

Jukka Aakula on pitänyt blogeja Rotuerot, Kansanhajanaisuus ja pitää vieläkin blogia Asabiyah. Hänen livejournalinsa löytyy helposti googlettamalla nimi "Jukka Aakula". Aakula on Suomen Sisun jäsen ja Halla-ahon opetuslapsi. Aakula on kuulunut Halla-ahon tukiryhmään viime eduskuntavaaleissa. Kun äänestät Jussi Halla-ahoa, tiedät, että hänen taustallaan on Jukka Aakulan kaltaisia vaikuttajia. Ideologiaan mahtuu rotuteorioita, älykkyysretoriikkaa, fanaattista monikulttuurisuuden vastustamista ja kriitikoiden demonisoimista. Aakula harrastaa sosiobiologiaa ja on Darwin-seuran jäsen. Perussuomalaiset voivat väittää, etteivät ole rasistipuolue, mutta Aakulan ja Halla-ahon tyyppiset miehet kertovat aivan muuta.